Seurakuntamme ympäristödiplomiprosessi

Kirkkoneuvoston päätös

Vuoden 2025 helmikuussa auditoija Anu Ainasoja piti kahden päivän pituisen perehdytyksen aiheeseen ja ympäristökatselmuksen seurakunnan työntekijöiden kanssa, jotta asiassa päästiin alkuun. Diplomiprosessia varten on perustettu ympäristötyöryhmä, johon on valittu luottamushenkilöitä, ympäristövastaavaksi on valittu Sirpa Kemi. Seurakunnan työntekijät ovat aktiivisesti mukana diplomin suorittamisessa.

Kirkon ympäristödiplomi edellyttää useiden eri osa-alueiden kuten esim. jätehuollon, energia- ja kiinteistöhuollon, ympäristökasvatuksen ja muun ympäristötyön suunnittelua, arviointia ja kehittämistä.

 

Evankelis-luterilaisen kirkon kirkkohallitus on myöntänyt Tervolan seurakunnalle ympäristödiplomin ajalle 26. helmikuuta 2026– 25. helmikuuta 2031.

Ympäristödiplomi myönnettiin korkein pistein. Kirkon ympäristödiplomi edellyttää useiden eri osaalueiden, kuten jätehuollon, energia- ja kiinteistöhuollon, ympäristökasvatuksen ja muun ympäristötyön suunnittelua, arviointia ja kehittämistä.

Tervolan seurakunnassa ympäristötyö näkyy käytännössä jätehuollossa, johon ollaan tekemässä kokonaisvaltaista jätehuoltosuunnitelmaa. 

 

Tervolan seurakunnalle Kirkon ympäristödiplomi  

Tervolan seurakunta sai Kirkon ympäristödiplomin Oulun hiippakunnan ympäristöpäivillä Pudasjärvi-Syötteellä. Diplomi on tunnustus seurakunnan tekemästä ympäristötyöstä, mutta ennen kaikkea se kertoo siitä, että ympäristövastuu kuuluu koko seurakunnan toimintaan ja yhteiseen arkeen.  

Seurakunnan koko työyhteisö lähti ympäristödiplomin tekemiseen innostuneesti mukaan. Työn aikana huomattiin, että ympäristöstä huolehtiminen syntyy usein aivan tavallisista ja pienistä asioista – siitä, miten käytämme energiaa, teemme hankintoja, lajittelemme, hoidamme kiinteistöjä ja järjestämme toimintaa ja tapahtumia. Samalla ympäristönäkökulmaa tarkastellaan osana kaikkea seurakunnan työtä ja päätöksentekoa. Ympäristödiplomi auttaa pitämään nämä asiat mukana seurakunnan arjessa ja tekemään ympäristötyöstä yhteistä, suunnitelmallista ja jatkuvaa. Kyse ei siis ole vain yksittäisistä teoista, vaan tavasta toimia ja kantaa vastuuta luomakunnasta yhdessä.  

Oulun hiippakunnassa ympäristödiplomi on jo 45 seurakunnalla/ seurakuntayhtymällä 60:stä. Vuonna 2026 uusia diplomeja on myönnetty 23, ja Tervolan seurakunta on yksi niistä. Tervolassa ympäristödiplomi nähdään kannustimena jatkaa hyvää työtä – pienin, mutta merkityksellisin teoin osana seurakunnan jokapäiväistä elämää 

 

Lisää Kirkon ympäristödiplomista voit lukea osoitteesta: Ympäristödiplomi - EVL Plus

Seurakunnan ympäristöohjelmassa kerrotaan miten milläkin työalalla toimitaan ympäristödiplomin tavoitteiden mukaisesti ja mitä eri osa-alueet vaativat.

Ympäristöviestintä -osioon on kerätty seurakunnan tiedotteita ympäristöasioihin liittyen.

Ympäristökasvatus on osa seurakunnan toimintaa ja sen tarkoitus on edistää ympäristötietoisuutta seurakuntalaisten keskuudessa.

lammasaidan tekoa

Evankelis-luterilaisen kirkon kirkkohallitus on myöntänyt Tervolan seurakunnalle ympäristödiplomin ajalle 26. helmikuuta 2026– 25. helmikuuta 2031.