Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
kuuluu Oulun hiippakuntaan ja Kemi-Tornion rovastikuntaan.
Tervola sijaitsee Kemijokivarressa Keminmaan ja Rovaniemen välissä.
Tervolan seurakunnan erikoisuutena on kolme kirkkoa samassa pihassa.
Vanha kirkko Linkki avautuu uudessa välilehdessäon valmistunut vuonna 1689, jäänyt pois käytöstä Ison kirkon valmistuttua ja otettu kunnostettuna käyttöön 1950. Vanha kirkko toimii kesäkuukausina seurakunnan pääkirkkona.
Iso kirkko Linkki avautuu uudessa välilehdessävalmistui vuonna 1864 ja jäi pois käytöstä Vanhan kirkon kunnostuksen jälkeen 1950. Isoa kirkkoa käytetään kuitenkin edelleen juhannuksena ja jouluaattona.
Seurakuntakeskuksen kirkko Linkki avautuu uudessa välilehdessävalmistui 1974. Se toimii seurakunnan pääkirkkona syyskuun alusta toukokuun loppuun.
Tervolan kirkkoihin ja niiden ympäristöön muistomerkkeineen pääsee tutustumaan tästäLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Tervolan seurakunta
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä