Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Seurakuntakeskus
3-6 -vuotiaiden oma iltakerho
Päiväkerhossa opitaan tuntemaan Taivaallista Isää. Kerhossa lauletaan, leikitään ja askarrellaan, välillä myös uloillaan ja ihmetellään luonnon kauneutta. Kerhon aikana syömme silloin tällöin myös välipalan jossa opitaan siunaamaan ruoka, kiittämään ruoasta ja nauttimaan yhteisestä ruokailuhetkestä.
Päiväkerhossa annetaan myös virikkeitä lapsen kokonaisvaltaiselle kehitykselle ja tuetaan ryhmän jäsenenä toimimisessa.
Sopivat kerhovaatteet ovat mukavat arkivaatteet, joissa on mukava liikkua ja puuhailla, askarrella ja maalata. Myös kerhotossut tai -kengät on hyvä olla mukana. Eväiksi terveelliset peruseväät, esim. voileipä, juoma ja hedelmä/juures. Ei herkkuja. Pieni reppu tai laukku on hyvä olla mukana eväille sekä tietenkin askarteluja varten.
Kerhoaikoihin voi tulla muutoksia.
Ilmoittaudu kerholaiseksi viestillä tai soittamalla Sarille 050 437 0006
Linkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä