Messu

su 17.7. klo 10.00
Piirretyssä kuvassa Jeesus on veneessä, jonka kalastajat nostavat suurta saalista

Vanha kirkko

Apostolien päivä

Jo varhain keskiajalla on vietetty apostolien Pietarin ja Paavalin päivää heidän marttyyrikuolemansa muistoksi (29.6.). Heidät surmattiin perimätiedon mukaan Roomassa keisari Neron toimeenpanemissa vainoissa vuonna 67. Kun apostolien päivät Ruotsi-Suomessa poistettiin vuonna 1772, myös Pietarin ja Paavalin päivä erillisenä pyhänä lakkasi. Sittemmin sen tekstit on sijoitettu tähän sunnuntaihin.

Nykyisin tänä sunnuntaina (6. sunnuntai helluntaista) muistellaan kaikkia apostoleja. Sunnuntain tekstit puhuvat apostolien kutsumisesta ja opetuslapsen tehtävästä laajemminkin. Kristus on katsonut myös meidät arvollisiksi osallistumaan työhönsä. Kuuliaisina Jumalan sanalle olemme osallisia uudesta elämästä Kristuksessa.

Messun johtaa Heikki Holma, kanttorina on Amanda Hakoköngäs ja kirkonisäntänä Jussi Vaara

Kolehti: Nuorten perus- ja ammattikoulutukseen Suomen Lähetysseuran kautta teemalla Koulutus on avain oman elämän hallintaan. Suomen Lähetysseuran kautta.

  • Jumalanpalvelukset ja uskonelämä Jumalanpalvelukset ja uskonelämä

Pyhäpäivän aineisto Kirkon kalenterissa Linkki avautuu uudessa välilehdessä


Ota yhteyttä