Messu

su 15.3. kello 10.00 - su 15.3. kello 11.15
Seurakuntakeskuksen kirkko

3. paastonajan sunnuntaina on messu

3. paastonajan sunnuntaina on messu eli ehtoollisjumalanpalvelus Seurakuntakeskuksen kirkossa klo 10, johtaa Heikki Holma, avustaa Rauni Moskuvaara, kanttorina Sari Vähäkangas. Messun otsikkona on "Jeesus pahan vallan voittaja".

Kirkon isäntä: Rauni Moskuvaara

Kolehti:Rauhan ja vakauden edistämiseen väkivallan ja kostonkierteiden katkaisemiseksi kehitysmaissa Kirkon Ulkomaanavun kautta. Kirkon Ulkomaanapu.

Jeesus, Pahan vallan voittaja

Nimitys oculi (= minun silmäni) on saatu päivän antifonin alusta (Ps. 25: 15).

Kertomukset pahojen henkien ulosajamisesta liittyvät erityisesti kolmanteen paastonajan sunnuntaihin. Pääsiäistä edeltävä aika oli vanhalla ajalla kasteelle valmistautumisen aikaa. Kastetoimitukseen taas sisältyi useita eksorsismeja eli pahan hengen ulosajamisia. Aihepiiriltään tämä sunnuntai liittyy ensimmäiseen paastonajan sunnuntaihin. Se panee ihmisen miettimään, kenen puolella hän on.

Messun aihe ja raamatunkohdat